28. maaliskuuta 2016

Pitsihihat II

Sitä piti sitten tehdä toinenkin vastaava, vaikka en kyllä aikonut. Enkä arvellut ehtivänikään. Löysin kivan mekon velipojan häihin vasta pari viikkoa ennen häitä, ja plussaa oli se, että edellisiin häihin tekemäni Pitsihihatin sopi myös tämän mekon kanssa erinomaisen hyvin. Siinä reilu viikko ennen häitä sitten kuitenkin rupesin ajattelemaan, että olisi se vaan mukava, jos olisi punainen bolero mekon kanssa laitettavaksi. Ja muistin myös, että minulla sattuu olemaan kaapissa punaista Dropsin Kid-Silk -lankaa 100 grammaa, ja tuosta määrästä pitäisi saada pieni neuletakki / bolero tehtyä oikeinkin hyvin. Totesin vain harmikseni, etten taida ehtiä enää ennen häitä sellaista tekemään, koska oli kaikkea muutakin valmistelua vielä sen verran tehtävänä. Kaivoin langat kuitenkin esiin, ja mietin, että minkälaisen niistä voisi tehdä. Ja päätin aloittaa. 


Loin 40 silmukkaa kaksinkertaisella langalla 5 mm koivupuikoille (sukkapuikot) ja neuloin 1 o, 1 n -joustinneuletta 10 kerrosta suljettuna neuleena. Sen jälkeen aloitin pitsineuleen, jossa on hyvin helppo kaava (ohje suljetulle neuleelle, eli kaikki kerrokset neulotaan oikealta puolelta): 

1. krs: 3 o, 1 n, 3 o, 1 n, 3 o, 1 n ...
2. krs: Neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin.
3. krs: *Langankierto, nosta 1 neulomatta, neulo 2 oikein yhteen ja vedä nostettu silmukka yhteen neulottujen yli (3 silmukasta tuli 1 silmukka), langankieto, 1 o*. Toista *...* kunnes kaikki silmukat on neulottu.
4. krs: Neulo edellisen kerroksen yhteen neulotut silmukat nurin, muut oikein.
5. krs: Neulo oikeat oikein ja nurjat nurin.
6. krs: Neulo oikeat oikein ja nurjat nurin.
7. krs: Oikeat silmukat neulotaan yhdeksi (kuten 3. krs) ja nurjat oikein. Muista langankierrot!!!
8. krs. Kuten 4 krs.

Kuvasta kai tuo selviäisi paremmin, mutta en nyt jaksa alkaa piirtämään...

Neuloin hihaa suljettuna neuleena reilu 30 cm ja sitten hoksasin, että varmaan pitäisi vähän lisätä silmukoita. Nopean mittaamisen jälkeen totesin, että lisään 1. puikon alussa ja 4. puikon lopussa yhteensä 6 silmukkaa parinkymmenen sentin matkalla. Silmukkamäärä oli siis 46 siinä vaiheessa, kun hihan pituus oli n. 53 cm ja vaihdoin sukkapuikot pyöröpuikkoon neuloakseni selkäosan tasona. Lisäsin joka 4. kerros (eli samalla kun tein langankierrot ja kavennukset) yhden silmukan selän alareunaan, eli vasemmasta hihasta katsottuna kerroksen alkuun oikealla puolella. Kun silmukoita oli 60, olin tullut juuri sopivasti selän puoliväliin, joten sen jälkeen kavensin selän alareunasta yhden silmukan joka 4. kerros. Jälkeen päin ajateltuna resorin kannalta olisi ollut parempi, että olisin neulonut jonkun matkaa ilman lisäyksiä tai vähennyksiä, ettei resori pakota reunaa pussittamaan... Kun olin saanut kaikki selän ylimääräiset silmukat pois, vaihdoin takaisin sukkapuikkoihin ja aloin tehdä toista hihaa suljettuna neuleena, ensimmäisen hihan peilikuvaksi.

Lopuksi viimeistelin avoimen reunan 1 o, 1 n -joustinneuleella. Neuloin joustinta 10 kerrosta, kuten hihansuissakin. Ja arvatkaa mitä! Hihatin oli valmis häitä edeltävänä iltana jo ennen kymmentä! :) Hääpäivän aamuna tosin jännitti, että minkälainen siitä tuli, sillä en ollut kokeillut sitä. Onneksi hääpäivälle ei oltu jätetty muuta ohjelmaa, ja häät alkoivat vasta klo 14, sillä pientä viimeistelyä halusin boleroon tehdä vielä kun juhla-asu oli puettuna päälle. Olin nimittäin tehnyt reunusresorista hieman liiankin löysän, ettei helma alkaisi pussittaa terävän kulmansa takia, ja sepä uhkasikin alkaa lerpattaa pussittamisen sijasta. Pyysin siis erästä ystävääni pujottamaan helmaan langan niin, että resorin sai sen avulla aseteltua juuri sopivaksi. Toisen hihansuun resorin käsittelin myös samalla tavoin. Ja sitten se olikin hyvä! :) Puolitoistavuotias veljenpoika tuntui tykkäävän erityisesti noista pitsineuleen rei'istä, joihin sai mukavasti pujoteltua sormet. Kai tuollainen pehmeä ja hieman pörröinen neule tuntui käsissäkin ihan mukavalta. Ainakin päällä tuntuu!

En vielä keksinyt mihin laittaisi logon, joten se puuttuu vielä kokonaan.
Pitäisi kehitellä logosta toinen versio, joka sopisi tällaiseen neuleeseen.

Selkäosan alareuna on keskeltä alempana kuin reunoilta.

Punaisella silkkimohairbolerolla mustavalkoinen mekko sai vähän väriä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti