25. helmikuuta 2015

Vähän pöllöö ja sitte kuumailmapalloja

Nyt on tullut aika kertoa eräästä kauniista päivästä, kun vihdoin otin käsittelyyn kauniin, sievän ja ihanan pöllökankaan, joka Saksanmaalta luokseni saapui kauniissa postipaketissa.

Täytynee muuten mainita sellainen seikka, että täällä olen taas minä, Hilla, sabotoimassa Ennin blogia ja kirjoittelemassa outouksia hänen nimissään.

Niin. Siis pöllökangas. Kankaita.com-verkkokaupasta tilattiin eräänä yönä ankkurinappeja raitapaitaan (postaus siitä täällä), ja samalla piti tietysti tarkistaa koko kaupan valikoima - lopputuloksena ostoskorissa oli ankkurinappien lisäksi pöllökangasta verhoihin ja pätkä kuumailmapallokangasta, josta ajattelimme tehdä kasseja. Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kaikista näistä on jo tehty jotain!

Viime viikon vaalikierrokselle "tarvitsin" (lue: halusin) uuden kassin, joten kun omistin ylimääräiset kahvat sekä ihania kankaita, en malttanut olla tekemättä tällaista söpöä kassia! (Kahvoista olen maininnut aiemminkin, tässä postauksessa) Tein siis kääntökassin, toisella puolella kuumailmapallokangasta, toisella pöllökangasta. Rypytin kangasta kahvoihin enemmänkin saadakseni lisää pyöreyttä kassille, ja ompelin pohjaan systeemeitä. Systeemien ompelu tuotti hieman päänvaivaa eikä tietenkään olisi haitannut, vaikka kahvat olisi muistanut laittaa paikoilleen kappaleiden väliin heti ensimmäisellä kerralla, mutta kassista tuli kuin tulikin oikein söpö ja ihana. On se jo kerännyt kehujakin :)


Nahkamerkin taitoin kassin yläreunaan niin,
että logo on molemmilla puolilla :)

Pöllökangasta käytin siis myös verhoihin, joista tuli oikein ihanat ja mieltä ilahduttavat! :) Ne ovat lyhyet, koska olen laiska ihminen, enkä jaksa lämmittää söpöä, vaaleanpunaista pönttöuuniani. Tai siis hakea puita. Sen tähden verhot eivät saa olla patterin edessä :D


Kankaita vielä pienet palat jäi, joten niistä pitää ehkä tehdä vielä vaikkapa pussukoita :)

2 kommenttia:

  1. Oiii! Ihania pöllöjä! :D Ja hieno kassi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Joo, itekki oon vähän ihastunu noihin pöllöihin. :)

    VastaaPoista