25. lokakuuta 2014

Sukkia

Huivikauluspuseron valmistuttua halusin tehdä välillä jotain pientä ja nopeaa. Niinpä olen neulonut sukkia. Oranssi 7 veljestä -lanka odotti kaapissa varmaan noin vuoden ajan pitsisukiksi päätymistä, joten aloitin niistä. Neuloin 3,5 mm puikoilla sukat, joiden pitsikuvion muokkasin Novitan lehdessä olleen pitsikaarroketunikan pitsikuviosta. Lankaa koon 36 sukkiin meni noin 140 grammaa, eli yksi kerä riitti hyvin, vaikka varrella on pituutta ja leveyttäkin ihan riittävästi.

Pitsineulesukat omaksi iloksi.

Seuraavaksi tarvitsin työmatkalle jotain helppoa neulottavaa, joten tämän syksyinen hankita (Novitan 7 veljestä Polkka) päätyi myös sukiksi. Polkka-langan kirjavuuden vuoksi nämä sukat neuloin resoreita lukuunottamatta sileänä neuleena 3,5 mm puikoilla, ja lankaa meni noin 120 grammaa koon 36 sukkiin.

Löysähköt varret menevät mukavasti
farkkujenkin lahkeen päälle.

Polkkaa jäi sen verran, että oletin siitä tulevan vielä kirjoneulesukat pienelle tytölle. Tein noin 3 vuotiaalle sopivat sukat siten, että peruslankana oli fuksian värinen Novitan 7 veljestä ja lisänä tuo Polkka. Lanka riitti, sitä vielä jäikin pieni määrä. Sukkiin meni yhteensä lankaa noin 70 grammaa, josta yksivärisen osuus on n. 40-50 grammaa.

Joku pieni tyttö tulee toivottavasti
ilahtumaan näistä sukista.

Lisäksi olen neulonut pikkuruisia sukkia toimitettavaksi Keski-Suomen keskussairaalan synnytysosastolle ja vastasyntyneiden teholle. (Lämpöä päästä varpaisiin - Neulo hyvä mieli) Pääasiassa olen käyttänyt sukkiin Novitan 7 veljestä -lankoja, vaaleansiniset ovat Vikingin Ville -lankaa. Lankaa tällaisiin pikkusukkiin menee noin 20-40 grammaa. Haasteessa on muuten neulomisaikaa vielä noin kuukausi, eli vielä ehtii mukaan talkoisiin neulomaan vastasyntyneille!

Tämän kokoiset sukat neuloo hetkessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti