21. maaliskuuta 2014

Isältä tyttärelle

Innostuin niin tuosta vanhojen farkkujen elinkaaren jatkamisesta (ks. myös Vanhojen farkkujen uusi elämä), että piti tehdä toinenkin farkkumekko. :) Olin ensin ajatellut tehdä tuon saman mekon koossa 92-98 cm, tosin hieman oli tarkoitus muokata sitä (kaulukset ja hihansuut ainakin pois). Mutta tuosta kyseisestä mallista ei ollutkaan kokoja kuin 80 cm asti, joten piti muuttaa suunnitelmia. Olen ommellut toistaiseksi vasta niin vähän, etten uskaltanut "hatusta" heittää mittoja.

Löysin onneksi käyttökelpoiset kaavat Suuri Käsityö 3/2014 -lehdestä. Muokkasin ohjetta hieman, takakappaleen yläosasta tein kokonaan erilaisen ja etuhelmasta jätin laskokset pois. Yhdet miehen farkut eivät kovin laajaan mekkoon olisi edes riittäneet, varsinkin kun molemmat polvet olivat kuluneet puhki. Ja farkkuja on aikoinaan käytetty työhousuina sen verran, että lahkeissa oli joitakin likatahroja, jotka eivät lähde pesussa pois. No, siinäpä vähän sovittelemista. Hieman enemmän mekkoon tuli saumoja kuin ohjeenmukaiseen mekkoon olisi tullut, mutta tällaisessa reippaassa farkkumekossa ne eivät onneksi haittaa.

Ihan hieno mekosta tuli. Harkinnassa on lisätä siihen vielä pitsihelma (jos kaappien kätköistä sattuisi löytymään vielä sopiva pala pitsiverhoa tms...) tai farkkujen alkuperäinen takatasku mekon etuhelmaan. :) Hieman päätin kaventaa mekkoa vyötärön kohdalta, koska kangas on aika jäykkää, eikä siis laskeudu kovin kauniisti. Mutta nähtäväksi jää, tuleeko mekkoa tuunattua muuten... ;)

Pikkuneidille mekko isän vanhoista farkuista.
Saumoja mekosta kyllä löytyy.
Helma on takaa valmiiksi likainen,
joten nurmikolla voi istua kaikessa rauhassa. :D
Logo täytyy toki löytyä. Nahkapalassa lukee TÄNKIMÄÄTEIN.
Neiti ei olisi millään malttanut pysyä paikoillaan kuvauksen aikana...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti