8. tammikuuta 2014

Tästä kaikki alkoi

...Tai no, ei nyt ehkä ihan niinkään, koska olin mä käsitöitä harrastanu jo aikasemminki. Neuletyöt oli kyllä rajottunu lähinnä sukkiin, lapasiin ja pipoihin. Siinä vaiheessa ku olin vihdoin saanu käteni toimintakuntoon (rannevaivat esti aika tehokkaasti lähes kaiken toiminnan noin 1,5 vuoden ajan), totesin, että nyt on sopiva aika kokeilla jotain isompaa. Olin jo aikasemmin löytäny tämän neuleen ohjeen Novita syksy 2007 -lehdestä, ja ajatellu, että teen sen sitten kun joskus pystyn. Ja loppukesällä 2009 päätin pystyä. Tavoitteena saada neule valmiiks kummipojan ristiäisiin syyskuulle.


Kyseessä on siis kietaisumallinen neuletakki puhvimaisilla hihoilla. Lanka on ohjeen mukainen Novita Rose Mohair (nykyisin Novita Rose). Sain neuleen ajoissa valmiiksi, ja se ylläni en todellakaan palellut lämpimänä syyskuun päivänä, vaikka isäni sitä epäilikin leikkimielisesti neuleen "reikäisyyden" takia. Neule valmistui aika joutuisasti 5 mm puikoilla ja pitsineuletta tehdessä pysyi mielenkiinto yllä, kun ei tarvinnut koko ajan tehdä vain yhtä ja samaa. Tästä sai alkunsa myös pitsi-innostukseni, jolle ei loppua ole näkyvissä. :)

Kuvan pitsisukat tein joskus ylijääneestä Rose Mohairista.
Tosin jalkaterän osan olen sittemmin neulonut uudestaan
7 veljeksestä, joka kestää hieman paremmin käytössä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti