13. tammikuuta 2014

Seuraava isompi projekti

Seuraava isompi neuletyö tulee olemaan "tilausneule" eräälle ystävälleni. Projektista puhuttiin jo loppuvuodesta, ja eräänä päivänä marraskuun puolivälin tienoolla pidimmekin suunnittelupalaverin neuleen tiimoilta. Kävimme läpi kasan neuleohjeita ja katselimme erilaisia tekemiäni neuleita, että löytäisimme sopivan mallin tehtävälle työlle. Oman haasteensa projektiin antoi ystäväni raskaus. Neuleesta piti saada sopiva sekä mahan kanssa, että ilman. Päädyimmekin kietaisuneuletakkiin. Sopivaa ohjetta emme löytäneet, vaan pitsimallin otimme eräästä neuleesta ja muuten suunnittelimme neuleen itse. Mitat määräytyvät luonnollisesti "asiakkaan" mittojen mukaan, eli tällä kertaa en onnistunut välttymään mallitilkun neulomisesta. (Oli varmaan oikesti ensimmäinen kerta). Langaksi valitsimme Dropsin Alpacan. Tilasimme langat netistä, ja arvioimme tarvittavan määrän. Toivon todellakin, että se riittää...

Mittojen ottaminen on viivästynyt pariin otteeseen erinäisistä syistä, joten en ole päässyt vielä kunnolla aloittamaan neuletta. En uskalla neuloa takakappaletta yli 10 cm ennen kuin pystymme tarkistamaan mitat. Aloitettu siis kuitenkin on jo. Nyt on toiveita, että pääsemme ensi viikolla tekemään tarkistusmittaukset ja oikeasti neulomaan ihan tosissaan. Yksi maha-asiakin järjestyi, kun pikkumiehellä olikin kiire päästä näkemään maailma omin silmin (hieman etuajassa siis)... :)

Kai sitä nyt yhden neuleen näin hyvällä suunnittelulla saa toteutettua... ;)
Joku pieni ihminen (ehkä naapurista) on myös saanut paperille oman näkemyksensä neuleesta.

Tulen epäilemättä kertomaan täällä projektin etenemisestä, että pysykäähän kuulolla, jos olette kiinnostuneita... :)

-----

Edit. 18.1.2014

Tässä kuva tämän hetkisestä tilanteesta.

30 cm puikko mittatikkuna. Ei puutu enää paljoa ennen
kuin aletaan taas lisäämään silmukoita kaventamisen sijasta.
 Mitat on nyt tarkastettu, joten pääsin eilen jatkamaan työtä. Eiliseen mennessä olin siis tehnyt takakappaletta n. 12 cm. Ja kuinka onnellista olikaan, ettei tarvinnut purkaa (hah, ihan kuin olisinkin purkanut!), vaan työ oli juuri sopivan levyinen, ja sopivassa kohdassa kavennusten aloittamista ajatellen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti