21. maaliskuuta 2017

BLOGI MUUTTAA!

Uudet www-sivut on nyt avattu, ja blogitekstien siirto aloitettu. Jatkossa kaikki uudet kirjoitukset löytyvät uudesta osoitteesta, tänne vanhaan blogiin ei enää tule esittelyjä töistä. (Muutamia ihan uusia neuletöiden esittelyjä on luvassa uuteen blogiin lähiaikoina!) 

Vanhoista teksteistä suurin osa päätyy myös luettavaksi uuteen blogiin, mutta ihan kaikkia tekstejä sinne ei siirry (kaikki valmiiden töiden esittelyt kuitenkin jollain aikavälillä sinne olisi tarkoitus saada). Kaikki vanhat blogitekstit ovat kuitenkin edelleen luettavissa tässä vanhassa tutussa osoitteessa. :)

Tervetuloa vierailemaan uusilla sivuilla ja verkkokaupassa, 
jotka löytyvät osoitteesta:

19. helmikuuta 2017

Lapsen villahousut


Tällaiset tilaushousut valmistuivat jo ennen joulua, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi kirjoitella niistä. Housut menivät kai joululahjaksi, joten en tiedä miten sopivat ne loppujen lopuksi olivat, mutta ainakin tilaaja oli tyytyväinen. Housut neulottiin kaksinkertaisella langalla Dropsin Baby Merino ja Delight -langoista 5,5 ja 5 mm puikoilla. Ohje on Garnstudion sivuilta (se löytyy täältä), mutta ihan ohjeen mukaan en tietenkään tehnyt. 

Nämä housut ovat odottaneet esittelyvuoroaan jo pari kuukautta.

5. helmikuuta 2017

Kummipojalle neuleita - osa 6

Tässä on jäänyt viime aikoina neuleiden esittelyt vähän vähemmälle, ja tämäkin neule on odottanut esittelyvuoroaan jo pari kuukautta. Tässä on siis esittelyssä vihdoin kummipojan viimeisin joululahjaneule. Olen varmaan jo aiemminkin maininnut, että kummipoika on sen verran herkkäihoinen, ettei tavallinen villa ole paras mahdollinen vaihtoehto hänen puseroihinsa. Siksi onkin mielenkiintoista päästä aina kokeilemaan erilaisia lankoja näihin puseroihin. :)

30. tammikuuta 2017

Uusi kuorma lankoja!


Tänään saatiin myymälään uusi erä lankoja! Esimerkiksi Karisman värivalikoima kasvoi huomattavasti. Punasta saatiin upouusia värjättyjä Uni Colour -lankoja paria eri väriä. Lankojen lisäksi myös nappivalikoima lisääntyi ja valikoimiimme saatiin myös muutamia neulepuikkoja. 

Nappivalikoima laajeni. :)

18. tammikuuta 2017

Lankakauppa suljettu 19.-29.1.2017!

HUOMIO! Lankakauppa on suljettu 19. ja 29.1.2017 välisen ajan viime vuoden viimeisten kesälomapäivien vuoksi.

Tervetuloa lankaostoksille jälleen 30.1.2017! Myös uusi erä lankoja on tulossa pikapuoliin, joten pysykäähän kuulolla! :)

4. tammikuuta 2017

Palmikkopipot alpakkalangasta

Tein joululahjaksi yhdelle veljelleni ja hänen vaimolleen pipot Dropsin Puna -langasta. Lanka on 100 % alpakkaa ja siis sekä lämmintä että pehmeää. Ja todella mukavaa neuloa. (Punasta on muuten tulossa keväällä lisää värejä, joten kannattaa pysyä kuulolla!) :) Pipot ovat käytännössä samanlaiset, mutta toinen on tumman- ja toinen vaaleanharmaa. Vaaleanharmaasta tuli myös hieman isompi, joten sinne sopii hyvin isommatkin hiukset sisälle. :)

Pariskuntapipot. :)

27. joulukuuta 2016

Mehiläisvahakynttilöitä

Sain papalta mehiläisvahaa (levyinä ja palana), että voin tehdä siitä jotain. Kynttilöitä lähinnä ajattelin. Eräänä päivänä joulun alla sitten kaivoin sydänlangat esiin ja aloin askartelemaan. Ensimmäisestä satsista halusin tehdä oikeita antiikkikynttilätyylisiä kynttilöitä, sillä sellaisille oli eniten tarvetta. Tein kynttilät niin yksinkertaisesti, että laitoin levyn reunaan sydänlangan ja pyöritin sopivan pätkän levyä rullalle. 

Tästä se lähtee...

8. joulukuuta 2016

Alidan myssy (Klompelompe) ja Lullaby Booties -tossut (Drops) sekä lapaset (omasta päästä)

Olen jo jonkun kerran tainnut mainitakin, että lähipiirissä on vauvabuumi menossa, ja sen vuoksi olen saanut neuloa jonkin verran pieniä söpöjä vauvaneuleita pehmeistä langoista. Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat jo aika kauan sitten valmistuneet myssy, tossut ja lapaset eräälle vauvelille, joka ei ihan vielä ole malttanut syntyä. Kaikissa töissä lanka oli Dropsin Cotton Merino, ja käytettävät puikot 3 mm koivupuikot. Lapasten ohje on omasta päästä, tossuihin ohje löytyy Garnstudion verkkosivuilta (tässä suora linkki ohjeeseen) ja myssyn alkuperäinen ohje Klompelompe - ihania neuleita lapsille -kirjasta. Myssyä tosin muokkasin jonkin verran.

30. marraskuuta 2016

Veteraanisukat

Tässä nyt vihdoin olisi esittelyssä ne paljon puhutut veteraanisukat. Tarkoituksena on siis neuloa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kaikille veteraaneille ja lotille samanlaiset villasukat, joissa päävärinä on harmaa, ja joustinneuleisessa varressa on kaksi raitaa sinisellä ja valkoisella langalla. Sukkamalli ja käytettävät langat on määritelty, jotta sukat olisivat mahdollisimman samanlaiset kaikilla.  Enemmän tietoa aiheesta -ja mm. sukan ohje ja lankojen värikoodit- löytyy facebookista, aiheen omalta sivulta: https://www.facebook.com/veteraaneillevillasukat/.

16. marraskuuta 2016

Lankakauppa Tänkimäätein

Lankakauppa Tänkimäätein viettää avajaisia lauantaina 19.11.2016 klo 10-15!

Löydät meidät osoitteesta
Keskustie 14
44800 Pihtipudas

(Isännöintipalvelu Kuronen Oy:n toimisto; HUOM! Käynti Kolimantieltä!).

Meneillään olevan Drops Alpaca Partyn (alpakkalangat -25 %) lisäksi tarjoamme
avajaistarjouksena 15 % alennuksen kaikista muista langoista!

Meillä voit maksaa käteisellä sekä yleisimmillä maksukorteilla.

Tervetuloa ostoksille!
Yksi unelma toteutettu!
Löydät meidät myös instagramista, käy kurkkaamassa: https://www.instagram.com/tankimaatein/